Tässä jaksossa pohdimme kolonialismin pitkää historiaa Saamenmaalla.

Suomi perustettiin kahden kansan, suomalaisten ja saamelaisten maille. Kautta historian saamelaiset ovat kehitelleet keinoja, joilla säilyttää kulttuurinsa elinvoimaisena samalla, kun valtio tukahdutti sitä. Osa saamelaisista omaksui suomalaisuuden pian, vanhakantaiset käänsivät sille selkänsä ja jotkut sukkuloivat kulttuurien välillä, jotta pystyivät paremmin vaikuttamaan valtaväestön hallitsemassa yhteiskunnassa.

Akateemisten historiantutkijoiden käyttämät asiakirjat kertovat viranomaisten näkökulman menneisyyteen. Perimätieto ja niin sanotut sukukirjat sen sijaan tuovat esiin paikallista ”meijän historiaa”, joka näyttää, miltä tapahtumat näyttivät saamelaisten silmin. Saamelaiset sukututkijat ovatkin paikanneet historiantutkimuksen aukkoja, sanoo saamelaisen kulttuurin emeritusprofessori Veli-Pekka Lehtola.

Maaoikeudet ovat saamelaisten oikeuksien kovaa ydintä. ILO:n alkuperäiskansoja koskeva yleissopimus 169 velvoittaisi valtiota tunnustamaan saamelaisten maaoikeudet, mutta Suomi ei ole sitä ratifioinut. Miksi? Tätä pohtii arktisen alkuperäiskansapolitiikan tutkimusprofessori Rauna Kuokkanen Lapin yliopistosta.

Siirtomaa-aikana Suomesta lähdettiin innolla mukaan kolonialistisiin hankkeisiin ympäri maailmaa. Historioitsija Janne Lahti kertoo, miten suomalaiset lähtivät asuttamaan Yhdysvaltojen länsiosaa, josta alkuperäiskansat oli tuhottu tai häädetty.

Vasta itsenäistynyt kansakunta Suomi halusi kuulua länsieurooppalaisten valtioiden joukkoon, joten sille piti etsiä oma siirtomaa. Sellainen yritettiin perustaa Petsamoon.

Gustaf Nordenskiöld oli juhlittu sankari, joka toi pueblo-kansan hauta-aarteita 1800-luvulla Eurooppaan, ja lopulta Suomen Kansallismuseo palautti ne 2020-luvulla Yhdysvaltoihin. Suomessa kauhisteltiin, että nyt meitä syytetään turhaan: eiväthän suomalaiset ole tehneet mitään pahaa ja sitä paitsi Nordenskiöldkin oli ruotsalainen. Mistä tämä kertoo?

Miksi Afrikan tähti -lautapeli aiheuttaa kohuja säännöllisin väliajoin?

Suomi on mukana kolonialismin suuressa tarinassa, ja jopa suomalaiset lastenkirjat kuvasivat imperialistista maailmanjärjestystä. Kulttuurituotteilla välitettiin maailmankuvaa, jossa muut kansakunnat kuvattiin stereotyyppisesti.

Jakson vieraana on kulttuuriseen kolonialismiin perehtynyt historioitsija Raita Merivirta, minkä lisäksi toimittaja Ndéla Faye vertaa suomalaiskeskustelua Isoon-Britanniaan, jossa Viisikko-lastenkirjoja on nykyaikana muokattu.

Onko suomalainen sellutehdas Etelä-Amerikassa kolonialismia? Onko Suomi erillistapaus, joka ei liity muuhun maailmanhistoriaan, vai onko meillä osuutta kolonialismin suuressa tarinassa?

Ensimmäisen jakson vieraana on Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen, joka hahmottelee, miten kolonialismin ja kapitalismin kohtalonyhteys on syntynyt. Karl Marxin kirjoituksissa kolonialismi nähtiin välttämättömänä edistyaskeleena, mutta nykyinen dekoloniaalinen tutkimus kyseenalaistaa vanhat totuudet.

Kuulemme myös teatteriohjaaja Marianella Morenaa, joka suhtautuu suomalaisten sellutehdasbisneksiin kriittisesti. Teivainen avaa myös, mitä on muistin politiikka: kiistat eivät koske pelkästään menneisyyttä, vaan sitä, miten nykyhetkeä tulkitaan. Ilmavoimien hakaristikohu on siitä kuvaava esimerkki.